Kaupunki

Pertti Elvilä-Elfving: Porvoon uudet teollisuusnäkymät

Porvoon uudet teollisuusnäkymät

Yhtiö nimeltään P2X ei ehkä suurelle yleisölle sano yhtään mitään. Uusiin energiantuotantomenetelmiin tutustuneille nimi on jo tutumpi. Kyseessä on suomalainen päästöttömän energian kehittämiseen ja tuottamiseen erikoistunut yritys, joka hakee uusille investoinneilleen EU:n komission tukijärjestelmistä investointitukea.

Tukea saataneekin, koska P2X:n erityisosaamista on kerätä talteen teollisuuden hiilidioksidipäästöjä ja tuottaa elektrolyysillä vetyä energiatarpeisiin. Maallikkona sanoisin, että kysymyksessä on merkittävä vihreää energiaa tuottava suomalaiseen innovaatioon perustuva teollisuusyritys.

Tammikuun puolivälissä lehdissä kerrottiin tämän yrityksen etsivän toimipaikkaa yrityksensä tuotannolle. Tämän tulisi herättää porvoolaiset päätöksentekijät.

Porvoon Sköldvik on ollut perinteinen öljynjalostuksen keskus Suomessa, joka toisaalta on tänä päivänä sitoutunut merkittäviin päästöjen vähennyksiin. Kaiken kaikkiaan fossiilisten energialähteiden käyttö supistuu jo lähitulevaisuudessa – ja niiden on pakkokin supistua, mikäli ilmastonmuutokselle jotakin haluamme tehdä ja sitoumuksissamme pysyä.

Realiteetti on siis se, että Porvoon alueen merkittävä teollisuuden ala, öljynjalostusteollisuus, tulee haipumaan vähitellen pois. Viisautta on siis olla valppaana ja olla eturivissä tarjoamassa hyvää toimintaympäristöä uudelle energiateollisuudelle.

Mikäli tässä asiassa olemme aktiivisia ja onnistuisimme saamaan P2X-yhtiön porvoolaiseksi toimijaksi, saamme lisää teollisuutta, työpaikkoja ja veronmaksajia. Myönteinen kehitys vetää lisäksi saman alan toimijoita mukaansa. Ideaalitapauksessa Porvoosta ja Sköldvikistä voisi tulla uuden energiateollisuuden ”suomalainen Silicon Walley”.

Kun aikoinaan Pohjanmerestä suunniteltiin porattavaksi öljyä, naurahti joku aikakauden teollisuusmies, että hän juo jokaisen tipan, mitä siitä merestä löytyy. Juotavaa olisi ollut paljon. Nyt pitää yhtä ennakkoluulottomasti sulkea noita samaisia öljylähteitä ja rohkeasti luoda kasvualaa uudelle energiantuotannolle – mielellä tänne Porvooseen.

Pertti Elvilä-Elfving, yrittäjä, kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas 2021