Jorma Wiitakorpi

DI, hallitusammattilainen

Olen 63 -vuotias, naimisissa, kaksi aikuista lasta, kolme lapsen isoisä ja kahden koiran palvelija. Muutin Porvooseen vuonna 1964, kun isäni tuli töihin Nesteelle. Kouluni kävin Porvoossa ja ylioppilaaksi kirjoitin Linnankosken lukiosta, jonka jälkeen opiskelin tuotantotalouden diplomi-insinööriksi.

Olen ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaana, enkä ole aiemmin ollut aktiivisesti mukana minkään puolueen toiminnassa. Kuntapolitiikkaa seurasin läheltä, kun isäni oli 1970-1990 luvuilla kokoomuksen valtuutettuna Porvoon maalaiskunnassa ja äitini seurakuntaneuvostossa.

Työelämässä olen toiminut yli 30 vuotta eri yritysten toimitusjohtajana, hallitusten puheenjohtajana ja jäsenenä. Tänä aikana olen saanut kokemusta niin startup-yrityksistä, perheyrityksistä, pääomasijoitusyhtiöistä, liikelaitoksista, valtion yhtiöistä kuin pörssiyhtiöistäkin. Pääosa näistä yrityksistä on ollut mukana kansainvälisessä liiketoiminnassa. Näissä yhtiöissä on vuosien kuluessa viety läpi useita muutosprosesseja. Olen oppinut, ettei kukaan yksin kykene viemään läpi asioita. Todellinen onnistuminen vaatii hyvän porukan. Toimivalla tiimillä saadaan aikaan lähes mitä vain. Saman asian olen huomannut Rotary – toiminnassa Porvoossa.

Tällä hetkellä toimin aktiivisesti hallituksen puheenjohtajana neljässä eri yrityksessä ja jäsenenä kolmessa muussa yhtiössä. Yritykset ovat pääosin pk – yrityksiä. Porvoon Energian hallituksessa ollen ollut vuodesta 2017 asiantuntijajäsenenä. Olen tänä talvena aloittanut myös ELY-keskusten konsulttina pääkohteena pk-yritysten toiminnan kehittäminen, kansainvälistäminen ja yritysjärjestelyt.

Porvoossa olen ollut mm. mukana perustamassa jalkapalloseura Futuraa, ollut jääkiekkoseura Huntersin ensimmäinen puheenjohtaja. Toimin usean vuoden Porvoon taitoluistelijoiden hallituksessa. Nykyään seuraan aktiivisesti lastenlasten harrastuksia ja näin lasten ja nuorten liikuntatoimintaa. Itse pyrin liikkumaan aktiivisesti kesällä kävellen, pyöräillen, golfaten ja sieniä keräten sekä talvella hiihtäen. Olen myös aktiivinen Taidetehtaan kulttuuripalvelujen käyttäjä.

Olen useita vuosia aktiivisesti seurannut mediasta ja kuunnellut porvoolaisia, miten Porvoon asioita on hoidettu. Usein tuntuu, että on käytetty erilaisia konsultteja ja tehty paljon suunnitelmia, mutta niiden käytäntöön vienti on ontunut ja se on maksanut paljon. Yksi tärkeimpiä tavoitteitani onkin päätöksenteon nopeuttaminen ja tehtyjen suunnitelmien todellinen käyttöönotto. Lisää itselleni tärkeitä tavoitteita löydät katsomalla

www.jormawiitakorpi.fi