Valtuustoryhmä

Jorma Wiitakorpi

Olen 63 -vuotias, naimisissa, kaksi aikuista lasta, kolme lapsen isoisä ja kahden koiran palvelija. Muutin Porvooseen vuonna 1964, kun isäni tuli töihin Nesteelle. Kouluni kävin…
Lue lisää

Markku Välimäki

Olen syntyperäinen porvoolainen, naimisissa, viisi lasta ja 8 lastenlasta. Olen toiminut yli 40 vuotta Porvoon kaupungin ja maalaiskunnan sivistystoimen johtavissa viroissa viimeksi 12 vuotta Porvoon…
Lue lisää

Nina Uski

Olen 52-vuotias aktiivinen äiti, perheeseeni kuuluu aviomies, rakkaat pojat 18-v ja 16-v ja Nelson-koira.Viikonloppuisin nautin kiireettömästä ruuanlaitosta, leffojen katselusta perheeni kanssa ja pitkistä kävelylenkeistä luonnossa…
Lue lisää

Juho Tanska

Olen 40 vuotias yrittäjä. Pidän itseäni varsin aikaansaavana ja idearikkaana. Tulevaisuuden tavoitteena on kehittää yritystoimintaa ja omaa osaamista. Toivottavasti pääsisin työskentelemään myös Porvoon puolesta. Jos…
Lue lisää

Linda Sundelin

Linda Sundelin – yrittäjän asialla. Pidetään Porvoo tulevaisuudessa entistä houkuttelevampana paikkana yritystoiminnalle.Yrittäjyyden, urheilun, jaksamisen ja yleisen hyvinvoinnin lisäksi kannan yhtä lailla huolta myös vähävaraisten lasten…
Lue lisää

Janne Ranta

46 vuotias syntyperäinen porvoolainen puuhamies, jonka perheeseen kuuluvat 15 vuotias poika, 18 vuotias tytär, vaimo ja kaksi vilkasta koiraa. Työskentelen porvoolaisessa perheyrityksessä liiketoimintapäällikkönä. Kuluvalla kaudella…
Lue lisää

Hilkka-Leena Orava

koulutuskoordinaattori 47. Kaupungin valtuutettu, suomenkielisen koulutusjaoksen pj., sivistyslautakunnan jäsen ja kaupungin hallituksen varajäsen. Lisäksi hän toimii Porvoon MLL:n sihteerinä ja Kesäkotisäätiön varapuheenjohtajana. Perheeseen kuuluu ensimmäistä…
Lue lisää

Seppo Ijäs

poliisina 13 vuotta, luottamusmiehenä 10 vuotta. Neljän lapsen isä. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, huolehditaan myös heistäkin, opinnot ja harrastukset kuntoon, otetaan se osaksi kokonaisvaltaista…
Lue lisää